Oi koto-Suomi

Nyt on vierähtänyt kutakuinkin kuukausi täällä kaukana kotoa. Kunnon raastavaa koti-ikävää en ole kokenut, mutta joskus (minun kohdallani erityisesti väsyneenä) tulee niitä hetkiä, että ajatukset karkaavat Suomeen ja siihen ”normaaliin” tuttuun ja turvalliseen arkeen. 

Mitä kaipaan Suomesta top kolmoseni:

1. Läheiset (ensimmäisenä tulevat luonnollisesti tohtori K, Nejja ja Manti)

Läheisten kaipuu ei tietenkään tule yllätyksenä ja vaivaa varmasti jokaista ulkomailla asuvaa.  Vaikka Skype ja FB ovat olemassa, eivät ne korvaa mitenkään sitä, että puhut ihmiselle kasvotusten. Tosin, jos nettiä ei olisi, varmaan kuolisin koti-ikävään. Niin että tohtori K ja Nejja, odotan teitä kovasti - jo nyt!

Nejjan kanssa tutkimusretkellä elokuussa 2013, juuri ennen lähtöä.

 En ole koskaan tajunnut marjanpoimijoita. Miten se muka voi olla niin mukavaa? Hirvikärpästen syötävänä.. Sitten silmiini osuu marjarypäs. Ja toinen! Ja kohta TT:n taskut on täynnä pulleita puolukoita. Kun olisi ollut ämpäri mukana..!

Puolukkapiirakka itsepoimituista marjoista <3

Keitin puolukoita sokeriliemessä, että piirakasta ei tulisi liian tärpäkkää.
Maku oli kohdillaan, vaikkakin lopputulos oli vähän liian tumma minun makuun.

2. Suomalaiset televisio-ohjelmat

Televisio kuuluu jotenkin niin vahvasti arkeeni, että nyt sen poissaolo on käsinkosketeltavaa. En voi uskoa, että missaan Vain elämää -sarjan toisen kauden! Ja Kaunareidenkin uusi kausi alkoi syksyllä; loistavaa taustaviihdettä kanjien opiskeluun. Selviytyjät lauantai- ja sunnuntai-iltaisin... Ehkä tämä TV-vieroitus tekee ihan hyvää.

Pitääkö Steffy vauvan vai ei?

3. Viileät kelit!

12. lokakuuta ja Nagossa lämmintä 29 astetta. Radiotädin mukaan Uso no you ni atsui! (嘘のように暑い！) eli NAURETTAVAN KUUMA. Pesin aamulla sukkahousuja käsin ja pistin kuivumaan parvekkeelle; sukkahousut olivat kuivat tunnissa (eikä mitään lapinlisiä!) Kämpässäkin tarkenee: yksi mun tuomista Fazereista suli vaatekaappiin, vaikka aurinko ei paista sinne päinkään. Onneksi katon rajassa pönöttää ystäväni ilmastointilaite. 

My new BF

Sillä välin Helsingissä..

Tohtori K:lle kiitos kuvista!

ヘルシンキの紅葉

Vaikka rakastan japanilaista ruokaa, täältä puuttuu pari pikku asiaa, joita ilman voin kyllä helposti elää, mutta en panisi pahakseni, jos niitä saisi täältä: ruisleipä + vähän voita ja juustoa... omnom.

Ja ne proteiinipatukat. Japanissa ne ovat aika vieras käsite: Yliopiston ruokakaupassa etsiskelin edes jotain vastaavaa, kun tämä aiemmin mainitsemani Suomen historian asiantuntija poika tuli tervehtimään ja kysyi mitä etsin. Sanoin, että jotain välipalapatukkaa, jossa olisi proteiinia. Poika ehdotti Slowbar-nimistä tuotetta. Proteiinia patukasta löytyy hurjat 1,9 grammaa.

TT:      Meillä Suomessa proteiinipatukka voi sisältää jopa 30 grammaa proteiinia, joten...

Poika:  Oho. Miksi suomalaiset syövät proteiinia?

Koska parempaakaan ei löytynyt, Slowbar lähti mukaan. Paketin etupuolella lukee: hitaasti imeytyviä sokeriyhdisteitä (ゆっくり消化吸収される糖質配合), herkullisen ravitsevaa (おいしく栄養), pitkään kestävä täydenolon tunne (満足長持ち) ja ravintokuituja 3 grammaa (食物繊維３ｇ). Hmm.... Takapuolella mainitaan, että sokereita tuotteesta löytyy 21,4 grammaa (hiilihydraattien ja sokereiden suhdetta sen kummemmin määrittelemättä). Lähes kaikissa tuotteissa pointtina tuntuu olevan kalorimäärä. Suomen kaltaista hiilihydraatti-ja proteiinitietoushifistelyä täältä ei juuri löydy. Eikä siinä mitään. MUTTA JOS TOHTORI K VOISI TUODA MUUTAMAN PROTSKUPATUKAN, en panisi pahakseni!

Slowbar

Lisäksi seuraavat asiat kyrsii:

Tämä hana.....

Kauhumuistoni lapsuudesta: Olin kylässä Sonja-tädin luona Vastingilla. Vessassa oli tällainen hana. Ensin vesi oli kuumaa, sitten kylmää, sitten kuumaa, sitten sitä tuli kamalalla paineella, APUVA! MITEN TÄÄ SULJETAAN?!?! Täälläkin vesi on aina liian kuumaa tai kylmää. Käsiä pestessä tämä ei haittaa, suihkussa haittaakin sitten enemmän.

Lattiamatto... voin vain kuvitella, mitä tämä matto pitää sisällään.

 Teelusikattomuus. Teelusikan virkaa ajaa syömäpuikko. Ei ihan täytä kaikkia vaadittuja ominaisuuksia, varsinkin kun yrittää laittaa kahvikuppiin sopivan määrän kahvinpuruja.

Tämän hetkiset murheeni eivät siis ole kovin vakavia (lo. ajoittaista läheisten kaipuuta). Ja olen edelleen enemmän kuin onnellinen siitä, että saan olla täällä. Ja mikä tuo iloa päiviini täällä Nagossa? Se, että saan keskittyä täysin japanin kielen opintoihin! (Täällä ei tarvitse murehtia sivuaineopinnoista ja vielä hienompaa, täällä olen vapaa osa-aikatöiden aiheuttamasta stressistä. Viikonloput saan siis käyttää opiskeluun ja rentoutumiseen. Wohoo!)