Lähtöpäivä

Tätä päivää on odotettu! Kesän alussa ajatus vaihtovuodesta kutkutti ja kerrankin kesä sai minun puolestani kulua nopeasti. Syyskuun lähestyessä kutkuttava jännitys muuttui tosin pieneksi ahdistukseksi, ja ajattelin, että lähtöä edeltävänä yönä en nukkuisi ollenkaan. Nukuin kuitenkin itse asiassa tosi hyvin. Lähtöpäivänä käsien tärinää lukuun ottamatta (niin ja kannattaa muuten varautua lukuisiin yhdyssanavirheisiin) mieli oli rauhallinen, vaikka tällä kertaa lähdinkin ensi kertaa Japaniin yksin. Eniten stressiä aiheutti matkalaukkuni sisältö: vuoden lääkkeet ja omahoitotarvikkeet diabetes mellitus lellitukseen. Japaniinhan ei saa ilman lupaa viedä yli kuukauden lääkkeitä. Vaikka mukaan oli pakattu kyseinen lupalappunen (yakkan shoumei), silti Nagoyan lentokentän viranomaisten suhtautuminen matkalaukkuni sisältöön jännitti. Paljon.

Tohtori Koivulan jäätyä Helsinki-Vantaan lentokentällä turvatarkastusporttien toiselle (väärälle!) puolelle olo oli hetken apea, mutta ajatus kaikesta uudesta, mikä Nagoyassa odotti, piti mielen korkealla. Ja Pepsi Max auttaa aina. 

Lentämisessä inhoan eniten nousua. Sitä hetkeä, kun siivet ottavat tuulta alleen ja kone nouseen ilmaan, mutta peräosa poukkoilee vielä epämääräisesti kiitoradan pintaa kohti. (Hrr...) Muutenhan lentokoneella matkustaminen on kamalan tylsää touhua. Sitä vaan istut ja tuijotat eteesi. Ja istut lisää. Tapoin aikaa katsomalla japaninkieliset versiot Ice Age 4:sta ja Kaameista pomoista (typerin komedia ikinä).

Shira: You're pretty soft for a saber.
Diego: Excuse me? I happen to be a remorseless assassin.
Sid: Oh, Diego-poo! Hey, I made you another coral necklace. He keeps losing them. Hee-hee!

nopeus 855 km/h, korkeus 11 277 m