Ensihetket Nagoyassa

Nagoyan lentokentällä (Centrair) tuntui oudolta, ettei tohtori K ollut vieressä kiroamassa kuumuutta ja ilmankosteutta. Myös insuliinit matkalaukussa hiosti. Passintarkastuksessa COE (Certificate of Eligibility)  muuttui oleskelulupakortiksi. Tätä seurasi se pelätty viimeinen proseduuri ennen vapautta juosta insuliineineni kohti auringonlaskua:

Virkailija:      Oletteko lomailemaan tulossa?

Minä:             Öö, en. Vaihto-opiskelemaan.

Virkailija:      Mikä teidän yliopistonne on.

Minä:             Öö, Chukyo.

Virkailija:      *nyökkää ja antaa passin takaisin*

Minä:             .... niin tuota kun mulla on tässä vuoden edestä lääkkeitä, kun oon 

   diabeetikko ja.. *kaivaa laukkuaan* tässä olis tääs lupakirja ja....

Virkailija:      *vilkaisee puolihuolimattomasti lupakirjaa* Selvä.

Minä:             .... (THAT’S IT???? Tänkö takia mä oon stressanu viimeiset puolivuotta????)

Lukioaikainen japanin kielen opettajani Tokiko-sensei sattui tuntemaan Chukyon yliopiston apulaisprofessori Mamorun, ja tämän ihanan sattuman johdosta Mamoru-san odotti minua lentokentällä, josta oli lupautunut viemään minut autollaan hotellille asti. En väitä, ettenkö olisi jännittänyt Mamoru-sanin tapaamista, mutta olin enemmän kuin kiitollinen, että määränpäässä oli joku auttamassa.

Ennen kuin lähdimme ajamaan kohti Nagoyaa (lentoasemahan siis ei ole Nagoyassa, vaan pönöttää keinotekoisella saarella), kävimme juomassa kahvit lentokentän Sutabassa (kuten paikalliset Starbucksia kutsuvat). Vuoden ensimmäinen, muttei suinkaan viimeinen (muahaha) mattcha-latte (= maitoa, sokeria ja vihreää teetä, luulisin) oli HYVÄÄ.

Suuret kiitokset Mamoru-sanille!

Kuvissa kaikki näyttää niin lattealle...

Auto oli päheä ja ilmastointi taivaallinen. Parkkihallissa kaikki autot kiilsivät uutuuttaan. Suomessa sellaisia autoja näkee vain autokaupoissa. Selkeästi monet ottavat täällä autonsa vakavasti. Vasemmanpuoleinen liikenne tuntui hullunkuriselta. Japanini takkusi, mutta onnistuimme rupattelemaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Ehdin muun muassa haukkua kylpyhuonekaakelirakennukset, joita Japanissa näkee verrattain paljon. Jossain vaiheessa alkoi ramaista. Kello oli 11 paikallista aikaa. Itse olin vielä Suomen ajassa - 05:00 (∪｡∪)｡｡｡zzz

Japanissa jopa rakennukset ovat kapeita.

Nagoyan ydin: Sakaen （栄）kaupunginosa.

Koska hotellin check-in oli vasta kolmelta iltapäivällä, Mamoru piti minulle ystävällisesti seuraa esitellen uutta kotikaupunkiani ja viemällä minut syömään upeaan ravintolaan! Ravintolassa oli allas/akvaario, jossa ruoka uiskenteli. Oli muuten tuoretta ja katkaravut maistui taivaallisilta! Pääsin syömään ensi kertaa sashimia (raakaa kalaa, mereneläviä ynm.) ja kaikkea muuta hyvää. Erityisesti chawanmushi (茶碗蒸し) eli höyrytetty munakasylläri jäi mieleen.

Friteeratut katkaravut （エビフライ）ovat Nagoyan erikoisuus. Ai oliko hyvää? Oli.

Sashimii!!

En muista mitä nämä oli, mutta etikkaisen kastikkeen kanssa toimi!

Minun munakasyllärissä oli mm. sieniä, katkarapuja ja kalmaria.

Hotellilla väsytti kamalasti, mutta päätin pysyä pystyssä iltaan asti, jotta saisin mahdollisimman nopeasti kiinni paikallisesta vuorokausirytmistä. Konbinissa/ruokakaupassa kaikki tuntui mukavan tutulle. Viime vuonna en uskaltanut maistaa nattōmakia (納豆巻) eli merilevää, riisiä ja hapatettuja (mädätettyjä sanon minä!) soijapapuja, joten tänään repäisin. Oli yhtä hyvää kuin miltä kuulostaakin. 

Näkymä hotellihuoneesta.

 

Mätä ällötys.

Joo joo, tiedetään. Mun zoomaus haisee nattouta pahemmin.