Kiitospäivä

Kiitospäivä, 感謝祭 (Kanshasai)!  En ole koskaan viettänyt kyseistä juhlaa, mutta nyt olin jenkkien ympäröimänä, joten ympäristö vaikutti suotuisalta kiitospäivän viettoon. Tänään suuntasimmekin jenkkivoittoisessa porukassa Shooters-nimiseen amerikkalaiseen ravintolaan, jossa luvassa oli kiitospäivän ateria.

Matkalla kysyin kiitospäivän synnystä. Amerikkalaisen Maryn versio oli tällainen: 1600-luvun alkupuoliskolla Amerikan mantereelle saapui uudisasukkaita. Elämään uudessa kotimaassa oli varustauduttu surkeasti, talvi oli kova ja porukkaa kaatui yksi toisensa jälkeen. Tarinan käännekohta: paikallinen intiaaniheimo tarjoaa auttavan kätensä ja lahjoittaa uudisasukkaille ruokaa, opettaa erätaitoja ja johdattaa heidät maissinviljelyn saloihin. Kiitokseksi tästä uudisasukkaat hävittävät suurimman osan maan intiaanikansoista eikun siis pistävät pippalot pystyyn kiittääkseen intiaaniheimoa heidän antamastaan avusta.

Minä: Myöhempi valkoisten ja alkuperäisasukkaiden välinen historia onkin ollut sitten vähän karumpi.

Mary: *kärsivä ilme* Jooh.. Me ei oikein haluta miettiä sitä.

Metrossa törmäsin myös tällaiseen mainokseen: 

「初夢、英で見よう。」 (Hatsuyume wa, eigo de miyou).

Miten tämän kielikoulun mainoksen nyt fiksusti kääntäisi... "Nähkäämme vuoden ensimmäinen uni englanniksi." Juuri tämä on yksi Japanin kiehtovista piirteistä: Se, miten perinteinen kulttuuri ja historia on ovelasti upotettu nykyarkeen jopa kielen tasolla. Japanissa siis vuoden ensimmäinen uni, 初夢 (hatsuyume) on perinteisesti koettu hyvin tärkeäksi, koska se ennustaa unen näkijän koko tulevan vuoden.　Odotan omaa hatsuyumeania jo innolla!

Mutta takaisin asiaan! Shootersin sisäänkäynti oli koristeltu vuodenajan mukaisesti:

Myös sisällä vallitsi jo täysi joulutunnelma.

Amerikkalaista olutta. Ai että oli pahaa.

Ja tässä Kiitospäivän ateria (vaihtoehdoista se suurin):

 Siis oikeesti? En ole jenkki, mutta silti pystyin sanomaan jo etukäteen, että tuossa ei ollut tarpeeksi syömistä. (Kiitospäivän aterian voluumia voinee verrata suomalaiseen jouluateriaan.) Edessäni istunut eteläisen osavaltion miespuolinen edustaja näytti aterian jälkeen hyvin onnettomalta. Myönnettävä kuitenkin on, että kalkkunan täyte (joka oli kokonaisen kalkkunan poissaolon vuoksi kalkkunasta erillään) oli ihan älyttömän hyvää!

Ainoastaan lähes täysi maha -tila korjattiin jälkiruoalla: alla uunipaistettua omenapaistosta (OMG oli hyvää), päällä vaniljajäätelöä ja kermavaahtoa. Ahh..

Vaikka suomessa kiitospäivää ei vietetäkään, aion ensi vuonna ehdottomasti paistaa vähän kalkkunaa ja yrittää tehdä tuota kalkkunatäytettä. Varmaankaan ei myöskään tekisi pahaa istua hetkeksi alas ja miettiä, mistä kaikesta omassa elämässään voi olla kiitollinen.