Rentoilua

Viime viikot ovat kuluneet vaihtoyliopistossani kansainvälistä englantia (kokusai eigo, 国際英語) opiskelevan tyypin (S) kanssa. Tästä syystä opiskelutäytteiseksi suunnittelemani kevätlomani on alkanut vähän... vähemmän opiskelutäytteisesti (no ok, olen kattonut myös luvattoman paljon jenkkisarjoja). Hoen itselleni, että tämä on ihan OK, koska ensimmäistä kertaa vuosiin minulla on kahden kuukauden loma, jonka aikana ei tarvitse hikoilla kampaamossa tai opiskella, vaan voin keskittyä asioihin, jotka yleensä jäävät kiireisen arjen jalkoihin. S:n kanssa vietetyn ajan lisäksi päiväni ovat täyttyneet lenkkeilystä. Jostakin syystä (kiire?) kehon liikuttelu unohtui täysin tultuani Japaniin, mutta tri Koivulan kanssa vietetyn joululoman jälkeen turvonnut ja laiska paska -olo toimi yllykkeenä pienimuotoiselle elämäntaparemontille. Ja miten kauniina päivänä (ja niitä täällä on riittänyt) lenkkeily tekeekin hyvää päälle!

Eräänä aamupäivänä odottelin hyvän tovin pommiin nukkunutta S:ä. Helmikuinen katukivetys oli hämmentävän lämmin; Suomessa terassit olisivat olleet tupaten täynnä. Täällä ei ole terasseja eikä niille kukaan menisikään, vaikka sellaisia olisi, koska täällä on "NIIN kylmä" (...)

Pubi/ruokala Yagotossa.

Päivän lounasvaihtoehdot:

A. Hampurilaispihvi japanilaistyylisellä kastikkeella

B. Pekoni-munakoiso-tomaattipasta

C: Osteri-curry

Alkusalaatti ja sipulinen... liemi.

Osteri-curry kuulosti kaikista jännittävimmältä, joten päätin olla uhkarohkea ja valita sen. Uhkarohkea siksi, että vuonna 2006 ollessamme tri K:n kanssa Japanissa tilasimme kesähelteellä eräässä paikallisessa ravintolassa japanilaista currya (karee raisu, カレーライス）. Jotenkin se kuumuus ja annoksen raskaus yhdessä osoittautuivat traumaattiseksi  kokemukseksi ja sen jälkeen ei ollakaan pahemmin currya syöty. Tämä annos oli kuitenkin erittäin syötävä ja mitä tulee ostereihin, kaikkihan on hyvää friteerattuna.

Osteri-curry.

Sain lahjaksi Pikku prinssin (Le Petit Prince) japaninkielisen version ^ ^

Yhtenä päivänä käytiin ottamassa kuvia lenkkipolkuni varrelta:

Helmikuinen auringonlasku - parhautta.

Ja seuraavana päivänä tehtiin tällit Yagoton asemalle. Tuulisella matkalla Sky Promenadelle, jonka olen nähnyt ainoastaan päiväsaikaan, päädyimme sattumalta keskelle jazz-esitystä. En voi sanoa olevani millään tavalla jazz-fani, mutta live-musiikki toimii tyylilajista riippumatta.

 

 

Tässä lyhyt taidonnäyte esitetyksestä!

Erityisesti tykkäsin saksofonistista.

Edustimme yleisön nuorempaa sukupolvea.

46. kerros!

Yönäkymä Sky Promenadelta.

Minä:　Täältä jos hyppäis, ni kuolis varmasti.
S:　　　Mut mä oon kuullu tapauksista, joissa ilmavirta on niinkuin nostanu tyypin takas rakennukseen.
Minä:　Hää? Siinä tapaukses vois ajatella ittesä aika hemmetin onnekkaaks.
S:　　　Joo, siin pitäs kyl itsemurhat unohtaa.

Koska Sky Promenade on ulkoilmanäköalatasanne, voitte vaan kuvitella, kuinka virkistävä tuuli huipulla puhalsi.

Meillä oli myös tuuria matkassa: huipulla pidettiin valonäytös juuri meidän siellä ollessa!

Jäätymistilassa suuntasimme sisätiloihin ja törmäsimme ravintolaan, josta löytyi Lambrusco-nimistä viiniä, jota tri K on hehkuttanut puoli vuotta!

Lambruscoa.

Bagna càuda

Italialainen Bagna càuda (baanyakauda, バーニャカウだ) oli älyttömän hyvää. Siihen oli tarkoitus dipata rapeaksi paahdettuja kasviksia, mutta niiden loputtua minä lusikoin sitä pelkiltään ja S harkitsi sen kaatamista risoton joukkoon. Lunttasin Wikipediasta, mistä tämä ihanan suolainen fondueta muistuttava kastike on tehty, koska meillä ei ollut mitään hajua: salainen yhdistelmä on valkosipuli, anjovis, oliiviöljy, voi ja kerma.

Parasta pekonia ikinä ja paistettuja pavunituja （moyashi, もやし）.

Risottoa.

Kohta puoliin helmikuu alkaa olla lopuillaan ja Nella-pikkusiskon tulo lähestyy. Tulossa on siis juttua Disneylandista, kapselihotelleista ja Okinawan hiekkarannoista!