Okinawa (2. päivä)

Toinen päivä Okinawalla alkoi aurinkoisissa tunnelmissa. Lämpötila heilui parinkymmenen asteen paikkeilla, mikä oli kaltaiselleni kuolen-yli-25-asteessa juuri sopiva. Tämän päivän tärkein asia oli löytää hiekkaranta. Ranta, jossa hiekka on valkoista ja merivesi turkoosinsinistä!

Kokusai Streetillä.

Matkalla pysähdyttiin Fukushuu-eniin (福州園). Naha ja kiinalainen Fukushuu ovat ystävyyskaupunkeja, ja vuonna 1992 kyseinen puutarha pystytettiin juhlistamaan tämän ystävyyden 10-vuotista taipaletta:

Puutarhassa sai syöttää karppeja, mikä taisi olla siskolle päivän viihdyttävin aktiviteetti.

Kilpikonna ei ollut nälkäinen.

Otos hevosen vuoden kunniaksi.

....ja lisää karppeja....

Tää oli kuin Muumien Satumainen smaragdi -jaksossa!

Hiekkarannan metsästys jatkuu: 

Ranta pilkottaa jo!

Papparainen soittamassa huilua.

Ja viimein: RANTA!!

Hiekka oli valkoista...

...ja vesi turkoosia.

Simpukoita keräämässä.

Sisko viimein Okinawan hiekkarannoilla <3

Kiinalaistyylinen lounas oli hyvää! ...maha ei tosin tullut täyteen.

Rantailun jälkeen (pari tuntia okinawalaisen auringon alla ja rintakehä paloi talvitakista huolimatta...!) suuntasimme Shurin linnaan (shuri-jou, 首里城):

Yui Rail (ゆいレール) -niminen monorail Nahassa. Kätevä!

Unescon maailmanperintöluettelosta löytyvä, Ryuukyuun symbolina pidetty linna toimi (Wikipedian mukaan) aikanaan Ryuukyuun kuningaskunnan palatsina. Siitä, milloin linna on rakennettu, ei ole varmuutta, mutta erään teorian tämä sijoittuu 1300-luvulle. 1800-luvulla silloinen kuningas karkotettiin ja linnasta tehtiin Japanin Okinawan armeijan päämaja. Myöhemmin alue toimi myös Ryuukyuun yliopiston kampuksena.

Ajanottoa vanhanajan tyyliin.

Linnan tiedetään tuhoutuneen viisi kertaa, viimeisin toisen maailmansodan aikana käydyssä Okinawan taistelussa. Tuorein uudelleenrakentaminen tehtiin vuonna 1992 ja tämä kyllä näkyi. Kaikki oli uuden karheaa ja Inuyaman linnan kaltainen ajan patina puuttui.

Rakennusmies työntouhussa.

Linnan rauniot ovat tallella ja uusi versio onkin rakennettu puolisen metriä alkuperäistä korkeammalle.

Pehmistauko.

Tanssii ankkojen kanssa.

Illalla törmättiin vahingossa okinawalaiseen ravintolaan. Oli sen verran mielenkiintoisen näköinen paikka, että päätettiin kurkata myös sisälle.

 

...sisko tosin tilasi kaikkea muuta kuin okinawalaista ruokaa. Japanilaista munakasta ketsupilla ja majoneesilla (huoh).

Ihan uskomattoman hyvää possua. Suli suuhun.

Shamisenin (三味線) soittaja kiersi joka pöydässä esiintymässä soittaen ja laulaen mitä ikinä asiakkaat halusivatkaan. Mä olin tuttuun tapaan ihan-sama -linjalla ja N toivoi jotain.... nopeeta :D Oli silti hauska kokemus!

Huomenna vuorossa vielä astetta päheempi hiekkaranta, karaokemaratoni ja naurettava kaatosade!